Kävelimme suolla

Me kävelimme suolla ja hän kertoi, miten kaunista hänen mielestään on sepittäminen. Sepittää, sanakin on miellyttävä. Sitten puhuimme siitä miten sepittäminen on kuitenkin aivan toinen asia kuin kusettaminen, valheen on oltava vielä paljastuttuaankin yhtä nautittava. Kuljimme puiden ja polkujen päällä ja nauroimme jollekin makeasti. Kyykistyin kallion viereen kuusen alle ja näin siitä suon kuin avoimesta ovesta. Kurjenrahka on nimetty sen mukaan, miten kurjet siellä mielellään levähtävät, rahka viittaa kai sammaleeseen tai toisinpäin. Yksi näistä vihreistä on sammalenvihreä. Kuvittelimme ihmistä, joka heräisi ennen kuin kurjet heräävät: hänen täytyisi nukkua makuupussissa lintutornin puulattialla nopeasti pimeimmät tunnit. Pitkospuita pitkin kuljetaan pienestä saaresta toiseen, vastaan tulee muun muassa Pikkukoira, se on täysin kuriton hyppijä eikä sitä kielletä. Nelijalkainen koira ei ikinä uppoaisi ojaan, se juoksisi siitä seitsemästi edestakaisin pelkkää tiedonjanoaan. Vesi puiden vieressä on punertavaa, sherryn väristä, ja maapohja kaikkinensa on aseteltu sen alle nähtäväksi. Tästä en pääse eroon, kerroin hänelle, tunnen tarvetta tuijottaa kasvinosia ja pinnanmuotoja matalan, kirkkaan veden alla. Niinpä kävelin hitaasti sivuttain, katsellen vedenalaista pienen matkan kerrallaan, kunnes oli aika astua metsän portista metsään. En muistanut sulkea silmiäni vaikka itse sanoin että aidattomasta, muurittomasta portista käydessä kannattaa sulkea silmät. Portti joka seisoo yksinään on maaginen portti. Aina kun kasvillisuus lisääntyi, suon haju tuli vastaan, olisi tarvittu todella tarkka nenä kertomaan, oliko se toisenlainen kuin edellisessä saaressa. Suon tuoksua ei ole olemassakaan, hän väitti, eikä savun tuoksua. Yritin ajatella asiaa ja ehdotin, että savun tuoksu on ehkä rajattu, kihartuva viittaus savun hajuun. Tuoksulle ei ole verbiä, hajulle on verbi, ja siksi sen sisään voi mennä, se on siis aistimisen kokonaisuus. Tätä keskustellessa olimme tulleet saareen jossa on kahdeksan pitäjän rajapyykki. Myöhemmin tulimme nuotiopaikalle eikä meillä ollut tulitikkuja. Yritin kertoa siitä miten isoisäni toinen pupilli oli hiukan avaimenreiän muotoinen, mutta sitten en osannutkaan kertoa siitä, en esimerkiksi osannut sanoa, miten hyvin hän näki. Suolle tahtoisi mennä, ja tahtoisi mennä sinne minne on vaikeinta, mahdottominta mennä. Mutta parasta on kiertää se ja kulkea sinne vain katseellaan. On hämmästyttävää miten katseella voi kulkea. Lopulta näkyi yksi suuri kurki, jossa kaikki oli pitkää, näkyi millainen on kuhan kuono, miten sateenkaarimetsä aukeaa (se ei ole täällä) ja miten vihreä väri kerääntyy kun sitä katselee.

(kiitokset T:lle suohavainnoista)

Ompeluseura

Kuinka monta teitä siis oli siellä?
Olet kyllä aivan pihalla, sanoin jo että kymmenen tai kaksitoista.
En vain ymmärtänyt sen tilanteen dynamiikkaa, en osannut kuvitella sitä.
Sellaista se oli, että me istuimme suurin piirtein ympyrässä ja meillä jokaisella oli jotain tehtävää käsillemme. Keskustelimme kyllä, mutta tilanne kulki hiukan toisin kuin yleensä. Keskustelun kulku ei ollut tilanteen rytmi, ei yksistään. Oli toinen rytmi, jonka jokainen koki yksityisesti omissa käsissään. Tai minä koin, ehken voi puhua kuin itsestäni. Käsityön vauhti oli jonkinlainen kävelyvauhti jota tilanne seurasi. Tilanne ratsasti sillä. Se oli tilanteen virtaus. No, niin arkista se oli, myöskin, arkista ja kevyttä, niin että voisin yhtä hyvin käyttää loputtomia metaforia tai ei mitään metaforia.
Eikä sinua vaivannut se, että tilanne oli varta vasten luotu?
Se ei vaivannut minua hiukkaakaan, se yksinomaan vapautti. Ja aina kun jokin on varta vasten luotu eleellä, joka merkitsee otsikon antamista ja rajausta, mieleeni tulee myös se, millaista sosiaalisuus oli ennen vanhaan. Otsikon antamisella on paljon intertekstejä. Ennen vanhaan oli seuroja, oli ohjelmallisia iltamia, piirejä ja salonkeja. Ehkä se liittyy siihen että elettiin yhteisössä ja vallitsi tehtävänjako. Tai ehkä nämä ovat puhtaasti kirjallisia mielikuvia. Me osallistuimme sosiaaliseen konventioon, ja kuten voin kuvitella tapahtuneen ennen vanhaan, kun käytöstapojen ja hierarkian kullekin suoman paikan suojasta kurkisteltiin toisia, niin mekin kurkistelimme toisiamme kiinnostuneina.
Ja te söitte jotakin.
Kyllä, me söimme hyvää ruokaa ja leivonnaisia, jotka herättävät kiitollisuuden.