Silphe

Ei, en ole tiennyt mitään hyönteisistä. Tai ehkä jotakin sentään,
sillä tunsin sinut heti. Näin sinut jo ovelta, kellertävän hahmon pöydän alla.
Olit käynyt selällesi ja oikaissut koipesi, sitten laskostanut ne rintasi ja vatsasi päälle
kuin veneessä haudattava kuninkaallinen. Tuntosarvesi, yhtä pitkät kuin ruumiisi, olivat suorat ja eheät. Tulin lähemmäksi kuin varmistuakseni sinusta, tarpeettomasti.
Nyt tiesin jo ääriviivat ja saatoin nähdä tukirakenteet,
sinut oli rakennettu kuin vene tai soitin, poikittaiset puolat, pohja ja kansi.
Aavistin massasi ja kovuutesi, että olet painava kuin koru ja salamannopea.
Jos menetät pääsi, elät vielä viikon, pidätät hengitystäsi melkein tunnin, ei sinua
niin vain mestata tai ajeta maanpakoon.
Olisin tutkinut sinua suurennuslasilla, ei, olisin tutkinut sinua
nurin käännetyillä kiikareilla jotka loitontavat sinut. Mutta niin vain äkkiä seisoin harja ja rikkalapio kädessäni. A problem in your room? Yes, a little problem, vastasin ja avasin oven
siivoojalle. Hän näki sinut ja heilautti käsiään hieman ilmaan, olkapäitään, tuhahti
sinulle, käden käänteessä lensit ulos ikkunasta. Sieltä olit tullutkin, siivooja kertoi,
joskus tuuli tuo sinut, kun ikkuna on auki, ei ongelmaa. Mutta entä talossa, itse
talossa sisällä? Joka talossa, minun talossani, joskus. Jokainen talo, jokainen ihminen.
Ei ongelmia. Tuletko takaisin? Jätänkö valon palamaan sinulle yöksi?
Kun Angelika astui ovestaan hiukset pörrössä kerroin hänelle ensin nimeni ja sitten sinusta.
Menenkö puhumaan merelle sinusta, voin puhua merimatkoista ja soittimista,
ruumiin ja kuoren painosta, kenties oman herkkähipiäisen sieluni myöhemmästä lennosta, soitinten kuorista, rapinasta ja vihellyksestä.