27.10.06

Kävelimme suolla

Me kävelimme suolla ja hän kertoi, miten kaunista hänen mielestään on sepittäminen. Sepittää, sanakin on miellyttävä. Sitten puhuimme siitä miten sepittäminen on kuitenkin aivan toinen asia kuin kusettaminen, valheen on oltava vielä paljastuttuaankin yhtä nautittava. Kuljimme puiden ja polkujen päällä ja nauroimme jollekin makeasti. Kyykistyin kallion viereen kuusen alle ja näin siitä suon kuin avoimesta ovesta. Kurjenrahka on nimetty sen mukaan, miten kurjet siellä mielellään levähtävät, rahka viittaa kai sammaleeseen tai toisinpäin. Yksi näistä vihreistä on sammalenvihreä. Kuvittelimme ihmistä, joka heräisi ennen kuin kurjet heräävät: hänen täytyisi nukkua makuupussissa lintutornin puulattialla nopeasti pimeimmät tunnit. Pitkospuita pitkin kuljetaan pienestä saaresta toiseen, vastaan tulee muun muassa Pikkukoira, se on täysin kuriton hyppijä eikä sitä kielletä. Nelijalkainen koira ei ikinä uppoaisi ojaan, se juoksisi siitä seitsemästi edestakaisin pelkkää tiedonjanoaan. Vesi puiden vieressä on punertavaa, sherryn väristä, ja maapohja kaikkinensa on aseteltu sen alle nähtäväksi. Tästä en pääse eroon, kerroin hänelle, tunnen tarvetta tuijottaa kasvinosia ja pinnanmuotoja matalan, kirkkaan veden alla. Niinpä kävelin hitaasti sivuttain, katsellen vedenalaista pienen matkan kerrallaan, kunnes oli aika astua metsän portista metsään. En muistanut sulkea silmiäni vaikka itse sanoin että aidattomasta, muurittomasta portista käydessä kannattaa sulkea silmät. Portti joka seisoo yksinään on maaginen portti. Aina kun kasvillisuus lisääntyi, suon haju tuli vastaan, olisi tarvittu todella tarkka nenä kertomaan, oliko se toisenlainen kuin edellisessä saaressa. Suon tuoksua ei ole olemassakaan, hän väitti, eikä savun tuoksua. Yritin ajatella asiaa ja ehdotin, että savun tuoksu on ehkä rajattu, kihartuva viittaus savun hajuun. Tuoksulle ei ole verbiä, hajulle on verbi, ja siksi sen sisään voi mennä, se on siis aistimisen kokonaisuus. Tätä keskustellessa olimme tulleet saareen jossa on kahdeksan pitäjän rajapyykki. Myöhemmin tulimme nuotiopaikalle eikä meillä ollut tulitikkuja. Yritin kertoa siitä miten isoisäni toinen pupilli oli hiukan avaimenreiän muotoinen, mutta sitten en osannutkaan kertoa siitä, en esimerkiksi osannut sanoa, miten hyvin hän näki. Suolle tahtoisi mennä, ja tahtoisi mennä sinne minne on vaikeinta, mahdottominta mennä. Mutta parasta on kiertää se ja kulkea sinne vain katseellaan. On hämmästyttävää miten katseella voi kulkea. Lopulta näkyi yksi suuri kurki, jossa kaikki oli pitkää, näkyi millainen on kuhan kuono, miten sateenkaarimetsä aukeaa (se ei ole täällä) ja miten vihreä väri kerääntyy kun sitä katselee.

(kiitokset T:lle suohavainnoista)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuoksun aistimisen verbittömyys on häiritsevää koska tajusin sen vasta viime kesänä, se oli samanlainen tunne kuin unessa jossa unohtaa miltä jokin kirjain näyttää, outo aukko. (Minua lohduteltiin usealta taholta että verbi on "tuoksuttaa", mutta se tarkoittaa muuta.) Alan jo rauhoittua. Voisin alkaa tuuhkia.

Veloena kirjoitti...

Hmm, entäs tuoksutella. Sitä meille on käytetty, lapsena. Tuoksutellaan kylpykuulia, esimerkiksi. (Kylpykuula se vasta hassu sana onkin.) Tai tuoksuherneitä tai tuoksupielusta.

Jotenkin tästä yksityiskohdasta paistaa läpi kulttuurin halveksiva suhtautuminen hyvään tuoksuun: se on jotakin luksusta, kyvyttömyyttä ottaa arkea sellaisenaan. Äh, puritanismi. Jos tuoksutellaan, sekin pitää tehdä salaa. Haju sentään hyväksytään, koska on kiva valittaa.

No niin, onnistuinpa taas antamaan negatiivisen todistajanlausunnon paikallisesta kulttuurista, paikallisvärittömyydestä, -hajuttomuudesta ja -mauttomuudesta. Toivon sen sijaitsevan vain päässäni.

Pauliina Haasjoki kirjoitti...

Oh, nyt pitänee tarkentaa. En (tai siis tämä fiktiivinen puhuja ei) hajun ja tuoksun erottelussa ollenkaan tarkoittanut merkitä hajua epämiellyttäväksi ja tuoksua miellyttäväksi. Enkä ajatellut että tuoksua vastaava verbi pitäisi löytää. Suokävelijät päätyvät keskustelussaan siihen, että haju viittaa johonkin, joka on niin kokonaista ja monivivahteista että sille on verbi ja prosessi. Tuoksu ei ole parempi kuin haju, tuoksu on rajatumpi kuin haju. Suon haju ja savun haju ovat molemmat ihania.