27.9.07

Radionauhurin antenni pyörii sumussa eikä löydä kuin sumua kuin kohinaa, sitä on sormilla tuettava tai ikkunaa vasten se malttaa levätä hetken ja soittaa. Kivet ovat liukkaat tiivistymistä pienemmästä vedestä, ilmaan sekoittuneesta ilman joukkoon mahtuvasta vedestä. Jopa linnut kahlaavat siipinensä taivaassa kuin vedessä. Radio soittaa vanhan puusepän ajatuksia hänen joka jo melkein satavuotias. Sitten jonkun linnun äänen joka on riittänyt tälle päivälle. Mennyt tästä yli siivet sumussa. Kuin suuri musta räsymatto merikotka leijuu tästä ylitse. Helikopteri kiersi saarta eräänä yönä, palasi selittämättömästä syystä väijymään kylän talojen päälle. Lounainen puhalsi ja sitten tyyntyi, meduusat potkivat, hehkuivat suuren laiturin luona, hetken meri oli paikallaan ja sitten koillinen alkoi tuulla, pohjoinen, lopulta länsiluode, niin tuuli oli jälleen pyörähtämässä saaren ympäri. Ilmavirtaus nuolaisi sitä ympyriäisesti. Sumu irtosi kivistä ja meni. Minne meni, kysymys joka koskee kotkaa yhtä hyvin tai huonosti. Aivan siipien kärjet pehmeästi kohotettuna mistä näkyy ettei siipeä tarvitse jännittää. Siipi kuin ruusun terälehti on auennut ja täynnä elämän nesteitä mutta pehmeä ja rento. Vaaleanpunaisen musta kotkan siipi. Siniseksi maalatun pikku kirkon urkuharmooni josta radion viisto antenni poimii kuin puukeppi hattaran tai vihreää levää, virren 632: Nyt ylös sieluni.

2 kommenttia:

KK kirjoitti...

Kaunis. Huomenna varmaan nähdään!

ege kirjoitti...

tämä on tosi hieno. nyt lähden sun luo glögille. se ehken kiehuu jo.