10.9.09

"Niin että saatte onkalon"

Piano seisoi edelleen siinä missä ehkä muistat sen olleen, kaunis taffelipiano jossa on ne puiset vasarat. Olin uneksinut että minulla olisi jotain soitettavaa, sillä en ollut päässyt pianon ääreen niin moneen vuoteen. Unessa minulle kerrottiin, että pianon päällä on joitakin Satien kappaleita, ja voitko kuvitella, niin todella olikin! Joku oli hankkinut kopioita ja sitten jättänyt ne sinne. Ryhdyin heti kokeilemaan niitä, kunhan oli tullut ilta ja kaikki olivat vetäytyneet siitä osasta taloa. Toivon, ettei yläkerran huoneisiin kovin selvästi kuuluisi soitto alakerran kulmahuoneesta. Uskon että talon seinät ovat paksut ja sitäpaitsi huone on niin täynnä mattoja, kankaita ja pehmeitä sohvia. Tuntui sanomattoman ihanalta kun Gnossiennet, joita silloin soitin soittamasta päästyäni, vähitellen muistuivat mieleeni. Saatoin keskittyä saamaan sormiini pehmeän kosketuksen niin, että soinnut soivat täysinäisinä ja juoksutukset tasaisina. Minulla oli aikaa ajatella myös tyylimerkintöjä: ”omaa itseänne kysyen”, ”niin että saatte onkalon”. Näitä kappaleita ei soiteta nopeasti vaan niissä kuljetaan, niiden avulla voi pidätellä aikaa kuin pysähtyisi hetkeksi tarkastelemaan jotain näkemäänsä. Nuorempana tavoitteeni oli soittaa kolme Gymnopedietä siten, että itse nukahdan kesken soiton! Nyt tunsin että koko ihana kulmahuone oli minun, ja sitten sohvaryhmät täyttyivät kuvitellusta seurasta. Se ei ollut konsertti vaan yksinkertaista yhdessäoloa. Joku soittaa pianoa. Soiton vaiettua keskustelu jatkuu, toiset lukevat kirjaa. Ulkona puutarhassa pimeys jatkuu kuin mitään ei tapahtuisi. Välillä jotain pientä tapahtuu, joku avaa oven kuistille ja haistelee ilmaa. Meri puuskahtaa alhaalla. Vetäytyy ja huoahtaa jälleen. Kuohu kuohun päällä se astelee rantaan. Välillä jyrkemmässä kulmassa, toisinaan jo valmiiksi taittuneena. Aivan pienet ja kämmeneenmahtuvat kivet pyörivät toistensa yli vetäytyvän aallon mukana. Ne ropisevat pehmeästi. Suljin oven ja menin takaisin kulmahuoneeseen ja istuin vuorotellen kaikissa nojatuoleissa, jalat koottuina risti-istuntaan.

1 kommentti:

chr. kirjoitti...

Nautinnollista tekstiä ja kaunista soitantaa! Kiitos