25.3.06

toipilas

Oli kuumetta, olen vielä heikko,
haluaisin ulos. Nämä ovat niitä päiviä
jotka keinuttavat itseään kasvojen edessä.

Saari on paikallaan. Mutta jos se purjehtisi pois.
Se on kaikille niin varma, sinne voi aina mennä.
Mikä kartta tai mitkä ompeleet lumessa jäällä.

Ihmisistä ja koirista syntyneet. Kivenlohkare on lavaste
jollekin eväsretkielokuvalle. Replikointi on arkista
ja avaraa, sen läpi tuulee, on ihana kasvojen valo.

Te olette sopivat hahmot, ja te juoksevat lapset,
te kiipeävät ja lohkarelinnaan piiloutuvat lapset,
ja te kurittomat koirat, ja kuva nousee, ilmakuva.

On ollut kuumetta ja olen väsynyt ja siksi näen
saaren elokuvana. Ja ehkä vuosikymmenten takia,
sen miten romanttisia tarinoita tavattiin kertoa.

Kaupunkilaisilla henkilöhahmoilla. Päällystakeilla.
Vastuuttomuudella. Uskottomuudella. Lapsilla,
jotka vilahtivat kuvissa. Kauniilla varjostimilla.

Miten ne lapset aina vain vilahtivat kuvissa?
Tuntuu että olen edelleen lapsi. En lopettanut.
Pitäisi nojata taaksepäin, palata ja siellä levätä.

1 kommentti:

s kirjoitti...

on hedelmallisia ja vahemman hedelmallisia vaarintulkintoja