28.4.06

On tämäkin sanottava

"Menneisyys laskostuu ja työntää tätä hetkeä edellään
kuin mannerlaattaa, aina edellä itseään kuin aallon harja,
mikään metafora ei sitä kerro."
- - Eräs nainen kertoi huomanneensa että Gibranin Profeetta,
jota hän tyttövuosinaan luki ahkerasti, ei puhunut mitään
ahdistuksesta. Ei ollut: Mestari, kerro meille ahdistuksesta.
Laiturilla maatessaan kerran, kun pilvet ajelehtivat merkillisessä
syklisessä muodossa ja luostarin kirkon kelloja soitettiin,
hän sepitti profeetan puheen. Teidän ahdistuksenne
on sitä että te muistatte. Muistatte sen, mikä teidän on
ihmisinä ollessanne joka hetki unohdettava.
- - "Metaforat kävelemisestä: yrittää kävellä niin
että ajattelee jokaista jalan nostamista ja laskemista,
yrittää kävellä kilometrin metri kerrallaan."
- - Puhuttelee itseään sinuksi, puhuttelee ihmisiä teiksi.
Puhuttelee ihmisiä teiksi ja pysähtyy monihahmotteisuuteen
ja yrittää hetken ajan sepitellä siitä jotakin metaforaa,
unohtuu ihmettelemään sitä miten ajatus voi kulkea.
Miten voi kiinnittyä itsensä kannalta vähäpätöiseen ja
miten kaikki kuitenkin on niin paljon juuri sitä, miten
mikään voisikaan tulla tärkeäksi ilman sitä.
- - "Ainoastaan se, että kävelee jonkun rinnalla,
vaikka sitten ympäri ja takaisin, joskus ainoastaan se
voi häätää epätoivotut oksat, vaimentaa epätoivotun tuulen."
- - Tieto siitä että toisia ihmisiä on olemassa tulee häneen joskus
kuin keuhkoihin ilma. Silloin tällöin käykin niin ettei huomaa
pidätelleensä hengitystä. Huomaa myös kävelleensä ohitse
ja ymmärtää kävelemisen olleen itsessään jotenkin tarpeen.
Niin suurta tyytymättömyyttä kuin tyytyminen
voi olla, niin suurta hahmottomuutta kuin yritykset
hahmottaa, hänellä oli tieto toisista sitä tekemässä.
- - "Sallia siis rintakehän kohota ja laskea. Sallia kertomisen.
Sallia uudestaan oksat ja tuulen."

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kavelee jonkun rinnalla kai