Innocence ja museo

viattomuus 1

se oli allegoria, sillä tavalla rinnakkain olivat valkoiset ja muunväriset vaatteet.
mitä allegoria tekee nykyään? toista kuin ennen: sen ei tarvitse kertoa kokonaista kertomusta
ja sitten vihjata, että kertomus vastaa toista kertomusta. Se voi ottaa jonkin tyylikauden, perinteen, genren
ja sijoittaa sen keskelle tyylikaudetonta, perinteetöntä, genretöntä. Toisin sanoen meidän todellisuuttamme. Siinä merkityssä tilassa kaikki, mitä kerrotaan, saa vertautuvan ja analogisen suhteen meidän todellisuuteemme. Oli se sitten analogisesti narratiivista ja eheästi vertautuvaa tai ei.

ajat ovat läsnä samanaikaisesti. Miten ylipäänsä tunnistamme oman aikamme niiden joukosta? Voimme valita paikan ajasta. Voimme valita Qwenselin kahvilan.

Tunnistamme oman aikamme kun mietimme, mikä on se järjestelmä joka erilaisia kausia arvottaa ja antaa merkityksiä niille.

Kohisevaa, pulppuilevaa vettä kuvataan: vettä on kuvattu toistuvasti. Kuvataan siis myös veden kuvaamista ja vedenalaisen kuvaamista.

viattomuus 2

havainto: niin monien että yleistettynä lähes kaikkien kulttuurien varhaisemmista ajoista löytyy taidetta ja käyttöesineiden koristelun perinnettä, joka pyrkii kohti outoa. Ihmishahmot ovat niin groteskeja, leikillisiä ja mittasuhteiltaan vieraita, ettei voi olla kyse näkökulmaerosta: tuskin on koskaan ollut kansaa joka olisi nähnyt ihmisen sellaisena tai edes kauniin ihmisen sellaisena. Entä sitten khimairat, välitilan olennot ja elottoman ja elollisen sulautumat? olennot jotka ovat samalla kirjainmerkkejä ja puhuvat omaa nimeään? Moniselitteisyys, joka on kuvallista, ikään kuin kuvaa voisi lukea palindromisesti kaikkiin suuntiin? Unikuvasto vaikuttaa hämmästyttävän universaalilta, epäluotettava havainto tosin sekin. En pääse tästä mihinkään, ihmiset pyrkivät estetiikassaan ja poetiikassaan paitsi kauniiseen ja merkitykselliseen, myös outoon. Todellakin "ihmiset". Olkoon epäluotettava havainto, en pääse siitä.

Niinpä ei ikinä ole ollut sellaista viattomuuden aikaa jolloin merkitykset olisivat pelkästään denotatiivisia ja merkkijärjestelmän tarkoitus vain viitata hyödylliseen, käsinkosketeltavaan tai käsitteellisesti tarpeelliseen poissaolevaan. Myös tarpeettomaan viitataan. Käsittämättömään ja siihen mikä tuntuu syntyvän vasta viitatessa. Jos sellainen viattomuuden aika on ollut, se edeltää kaikkea, varmaan aikakäsitystäkin.

Mutta siitä huolimatta oma aikani antaa merkityksiä ja arvoja kaikille muille ajoille.