8.7.06

Land's End

Olen tullut maan loppuun, kun sulkee silmät, kuulee oikealla ja vasemmalla korvalla tyrskyn äänet kuin meren haukkaavat leuat. Kallioille on perustettu vartiopaikkoja, jokin saattaisi tulla mereltä, ja nykyisin ne tallentavat tietoa haaksirikoista, merikilpikonnista, paistattelevista haista, näkyvyydestä Scillyn saarille ja Beaufortin asteikosta.
Hautakummuilla kasvaa saniaisia, on ymmärrettävää tulla haudatuksi tänne tuhansia vuosia sitten. Neljän seikkailevan lapsen luolat ovat todellisuudessa hengenvaarallisia, aallonmurtajakin on äärimmäisen vaarallinen kaikkina aikoina, graalin malja metallilieriö vihreässä hämärässä. Tyrskyjen korut, henkiin herättäminen, pieni nysäpyrstö lintu, ja viimeinkin saniaiset.

Mutta itse Land's Endin päälle on rakennettu toinen Land's end, kartassa oleva rasti on piirretty myös maastoon niin että on vaikea erottaa merkittyä merkitsijän alta. Ja siihen liitetyt merkitykset: kolme tähteä, laadukkaita illallisia joka ilta, viimeisen labyrintin sisäänkäynti, sisäänpääsymaksu ja erityinen laadukas puinen lelu. Cornilaisia toffeita kiitokseksi kissasta huolehtijalle. Mutta Land's End pakenee,
missä meri todella alkaa ja maa loppuu, mikä vuoroveden aika on ja miten innokkaita meren valkoiset hevoset. (Beaufortin asteikolla ne ilmestyvät ensin satunnaisina, sitten ilmeisempinä.) Eikä siihen voi kävellä, siinä ei voi seisoa. Sitä voi korkeintaan edustaa jokin paalu jossakin missä vielä on turvallista.

Samaan aikaan suojelutyöt ovat käynnissä, haaksirikon myrkylliset jätteet on kerättävä pois ja kerrottava mielettömille vaaroista. Tästä saa kävellä. Tästä alkaa äänimaisema, maa loppuu, visuaaliset tapahtumat vähenevät. Täällä saa unohtaa historian ja maantieteen ja olla itsensä merkkipaalu. Muistaa historian ja maantieteen hajamielisesti, sumuisessa ja kuluneessa metaforassa. Olla tästä kaikesta huolimatta kohdalla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

merentaka maanpää