Näkemiin

Ja kaipaus on hellittämätön. Se on minulla sylissä kuin mittailtava eläin. Lepakon siipien luut mitataan ja sormilla kokeillaan sen siipien nahkaa, sen kimmoisuutta, vaikea ymmärtää miksi, ehkä se kertoo paljon siitä mitä lepakko vielä jaksaa. Ei mitään pahaa tahdota tälle eläimelle. Sen nenä on merkillinen, monilokeroinen kuin korvasieni, tuoksut eksyvät sinne, äänet, ehkä koko eläin on yhtä äänten aistimiseen erikoistunutta lokerikkoa. Kaikki kimpoilee siinä ja etsii ulospääsyä. Ei löydä pitkiin aikoihin. Tulee tarkasti punnituksi ja puristetuksi kaikesta tiedostaan. Maailma tulee lepakkoon sisälle, kiertelee lepakossa ja viimein lähtee lepakosta, vapautuneena ja tyhjentyneenä. Ei mitään pahaa tahdota tälle elämälle. Kaipaus on minulla sylissä kuin mittaamaton eläin. Mietin mitä kaikkea voin vielä pyytää. Mietin kaiken aikaa mitä kaikkea voin vielä toivoa. En ole vielä käsittänyt salaisuutta. Kun käännyn kulman takaa pihalle. Minulla ei ole kulmikkaita valonsäteitä. Näen. Seisoessani pihalla. Näen sen, miten kulloisessakin asiassa on käynyt. Tulevan kun olen tullut siihen.