audio stream

Tuntematon paha tuuli hypähti kimppuuni. Kello oli puoli yhdeksän, ja olin niin väsynyt että tunsin olevani valmis käymään nukkumaan. Olin juuri raivostunut marionettien elämään. Sitten asetin kuulokkeet korvilleni ja kuuntelin musiikkia, se oli Soyley Kanté tai Boubacar Traore, enkä voinut enää olla niin vihainen. Minkä sille mahtaa. Ruumis on tunteiden vaasi ja korvat ovat eräät aukot siinä. Kun niistä kaataa sisään, sekoittuvat ne nesteet. Sitten paine asettuu tasaisesti koko vaasiin. Niinpä nyt maksassani on yhtä paljon musiikkia kuin aivoissani. Mitä musiikkia sinä kuuntelet? Hän tivasi. Hänelläkin oli painavat kuulokkeet korvillaan. Hänen housunsa roikkuvat hänen lonkkaluittensa varassa kuin naulassa. En tahtonut paljastaa hänelle mitä musiikkia kuuntelin. Hän nauraisi minulle ja astialleni. Linja-auto läikehti teini-ikäisten halusta tehdä vaikutus toisiinsa ja ajoi kohti kanaalia ja kanaalin yli. Aamuyön vietimme keinuvalla lautalla. En pääse mielikuvasta, jossa jokainen on nesteen täyttämä astia ja keinuu vuorostaan erilaisissa nesteissä, miltä kaikki vesimassojen syrjäytymiset näyttäisivät kuvattuina. Mutta viime yön unessa kaikki oli kuivaa. Neste oli haihtunut planeetan pinnalta jo kauan sitten. Ainoastaan meri oli vettä ja siitä nousivat halkeilevan kuivat saaret. Kellertävästä hiekkakivestä oli kaiverrettu rakennukset joissa koulu sijaitsi. Tullessani kouluun olin tietämättäni allekirjoittanut sitoumuksen, joka määräsi minut elämään koko elämäni johtajan alaisuudessa, muiden askeesiin sitoutuneiden kanssa, kunnes olisin tällä mittapuulla aikuinen. Saaren asukkaat tulisivat kyllä tervehtimään meitä mutta koskaan emme näkisi kotiamme ja ystäviämme. Pienet veneet veisivät meitä toisinaan toisille saarille, kun olisi aika mennä kappeliin. Jollakin sellaisella retkellä voisi ajatella pakomatkaa. Ottaisin kaulastani hopeisen ketjun, joka minulla taisi olla siihen aikaan kun olin viidentoista ja kun minua vaadittiin kertomaan musiikista. Hopeinen ketju kirjekuoressa kertoisi, että olen vankina ja tahdon pois. Kuten aina herätessäni painajaisunesta, kiitin onneani ja onnittelin itseäni. Mariama, na-a, mariama. Kaikki sekoittuu taas paineen tasaantuessa, siunauslaulu virtaa eikä painajainen, samea kerros mielen pohjalla, enää ole tuntematon ja sekoittumaton.