19.5.06

joutilas, odottavasti

Valo pilvien raoissa näyttää silmänurkassani salamalta, ei sitä salamasta erotakaan muu kuin että se on paikallaan,
se ei halkaise taivasta ja hetkeä, ei ole pimeyttä ennen välähdystä ja sen jälkeen.
Se on ajassa paikallaan, pysyvä. Tai kuva, ja se taas saa minut ajattelemaan itseäni tässä:
jo tovin olen istunut puuhaillen niin hajanaisia ja päiväohjelman ulkopuolelta löytyviä asioita,
että on melkein kuin en olisi tehnyt mitään, kuin en olisi ollenkaan liikkunut.
Onko tämä liikkumattomuus siis kuva minusta?
Jos on, millä tavalla kaunista on käyttää päivänsä aikaa siihen, että on itsensä kuvaajana?
Se pieni liike joka on sormissani ja joka on mielessäni, pientä liikettä joka on kuvassa.
Niin kuin se japanilainen hylätty kaivossaari, jossa kuvatuissa paikallaan pysyttelevissä kuvissa jokaisessa jokin liikkui hieman, ilman intentiota ja merkityksettömästi, esimerkiksi tuulen mukana,
ja juuri sen vuoksi kuva oli niin rikkaasti ja sisällyttävästi kuva siitä, millaista aikaa siinä paikassa oli kulunut.
Itsensä kuvaajana mutta myös valmistamassa tilaa jollekin. Minun pitää pian poistua tästä
luojan ja hänen luomakuntansa välistä, ei vain siksi, että näkymä kirkastuisi, vaan siksi, että voisin itse täyttyä sillä mitä käsitän.

Ei kommentteja: