17.4.07

Oppi

Se on insinöörin apuna hänen suunnitellessaan konetta.
Se on oppi luvuista, symboleista ja ulottuvuuksista.
Vilpittömän vastauksen löytämiseksi on ajateltava huolellisesti,
ja on ajateltava sitä, millaisia ulottuvuuksien on oltava,
jotta ne sopisivat yhteen.
Kun piirtoja joudutaan tekemään kiireessä,
ne yhdistyvät toisiinsa.
Seitsemää nappulaa emme voi järjestää suorakaiteen muotoon.
Työnjohtajien on myös etukäteen tiedettävä
miten paljon työväelle on varattava ruokaa.
Samoin kuin ihmisiä lukujakin on monennäköisiä,
toisista syntyy suorakaiteita, toisista taas ei.
Kuningasvainajien suuria muistomerkkejä oli tarkoin laskettava,
ja oli tarkasteltava auringon, kuun ja tähtien liikkeitä.
Menetelmä on seuraavanlainen.
Mies osti kaniinipariskunnan ja ryhtyi kasvattamaan niitä.
Tämä sarake osoittaa kaniinipolvia.
Ympyröitä näkee vähän kaikkialla.
Niiden välillä ei näytä olevan mitään erityistä yhteenkuuluvuutta.
Mutta asian selvittämiseksi on olemassa myös oikotie.
Olettakaamme esimerkiksi, että kaksi maapallon eri puolilla
olevaa miestä katselee kuuta.
Suolaa ja timantteja, kirjaimia ja punnuksia.
Tarkkailijan taivaalla tähtien paikat ovat toiset.
Tulevien tapahtumien arvaileminen on kuin katselemista
tulevaisuuteen, kauas, missä detalji vähenee.
Helpointa on antaa vain koneen työskennellä,
oppimistamme asioista saamme vihjeen, miten se tehdään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

minäkin ajattelen että sinä olet tyttö enkä lue vakavissani ollenkaan