24.7.06

Fiktiivinen nainen kahvilassa

Pihan toiselta puolelta, oviaukosta näin sekä kissan että sen, miten joku yritti tavoittaa kissaa, ojentuva käsi näkyi.
Kukat maljakossa olivat verrattoman kauniita, niiden kauneus sijoittui oleskelun seuraavalle tasolle, kunhan olin ennättänyt lukea lehden ja saapui toimeton hetki, ymmärsin paitsi että kukkia oli maljakossa myös niiden sommittelun viehättävyyden.
Jäin kahden useiden asioiden kanssa samanaikaisesti.
Luonteenlaatuni, liiallinen ja hioutumaton, pörhisti kylkiään ja harjaansa hienokseltaan.
Kanojen ja kukon äänet kuuluivat, niistä ei ollut sen enempää sanottavaa, ne olivat jo kylliksi huutomerkki näin keskellä kaupunkia.
Muistelin tarinan naista joka siivosi neuroottisesti ja pesi mattoja meressä, ui mattojensa kanssa meressä, olikohan minusta tulossa hänen kaltaisensa? Vimmaista uimista kesän viimeisinä lämpiminä päivinä, uimista kuin suurta voimainkoitosta.
Kun sulki silmänsä ja tavoitti mielessään kaupungin ilmaa, tunsi pyörteilyä taivaalla: kaiken mikä lämmittää, helpotuksen, nopeat oivallukset siitä miten olla avuksi. Ailahtavan vihamielisyyden, kaunan, tuon jokaisen rintakehän ympärille kiertyvän epävarmuuden, synnyinlahjan ja ihmisen osan.
Kaikki vikuroivat liikkeet joilla kaupunkilaiset yrittävät päästä eroon itsestään. Kaikki nyökkäykset ja hyväilevät liikkeet joilla he avasivat itsensä uudestaan ja astuivat sisään.

1 kommentti:

viive kirjoitti...

Osuvatpa sanasi sopivasti tähän aamuun ja sen mietteisiin oman olemisen tarkoituksenmukaisuudesta.

"Kaiken mikä lämmittää", sen ehkä onneksi löysin taas, kun nousin pyörän selkään siihen vapauden hetkeen jossa joka työaamu ajatukseni. Jonka ottavat, käyvät tuuleen palatakseen pala taivasta mukanaan.