11.9.06

Vuonna 2002 löydetty sfinksi

Kerameikon oli jo kaivettu ja valmis. Kaikki tiesivät että tässä on muinainen hautausmaa. Epigrammit puhuivat selkeää kieltään: minä olen kivi jonka pystytti sureva poika,
jonka synnytti kuollut nainen, jonka raskaaksi saattoi taudin tappama mies.
Minä olen harmaa ja juhlava kivi jonka kaiversi kädentaitoinen kuulusta kaupungista.
Oli kuitenkin tiehankkeita. Kaksituhatta vuotta vanhoja tiehankkeita joihin oli tarvittu
tukea, miekalla saavutettavaa mittavaa tukea sekä sopivaa harmaata kiveä.
Kun vanhan tien alustaa sittemmin kaivettiin, löydettiin sfinksi.
Sfinksi, kuristaja, oli sittemmin kuristanut vähemmän ja tukahduttanut lähinnä
metaforisesti, tuomalla palan kurkkuun, tuomalla elämän arvoitukset liian lähelle.
Hän oli maassa siten, että hänen soikeat, puhtaat kasvonsa sattuivat ensimmäisenä lapion
ja pensselin alle. Hänellä oli palmikoidut kiharat molemmin puolin päätä.
Hän hymyili. Hänen hymynsä oli ensimmäinen merkki hänestä maan päälle.
Kirottu siunattu hymy. Ilmeinen arvoituksellinen hymy. Mona Lisan hymy
on siitä korkeintaan heijastusta. Minä olen harmaa juhlava kivi jonka kaiversi
tuntematon kädentaitaja. Minä olen harmaa juhlava kivi joka otan khimairan naisen hahmon,
kysyn sinulta. Minä harmaa juhlava kivi kysyn sinulta mitä tahansa, juuri sen,
mitä kysyt itseltäsi minua tuijottaessasi. Mitä sinä kysyt itseltäsi muinaista tuijottaessasi.

9.9.06

Silphe

Ei, en ole tiennyt mitään hyönteisistä. Tai ehkä jotakin sentään,
sillä tunsin sinut heti. Näin sinut jo ovelta, kellertävän hahmon pöydän alla.
Olit käynyt selällesi ja oikaissut koipesi, sitten laskostanut ne rintasi ja vatsasi päälle
kuin veneessä haudattava kuninkaallinen. Tuntosarvesi, yhtä pitkät kuin ruumiisi, olivat suorat ja eheät. Tulin lähemmäksi kuin varmistuakseni sinusta, tarpeettomasti.
Nyt tiesin jo ääriviivat ja saatoin nähdä tukirakenteet,
sinut oli rakennettu kuin vene tai soitin, poikittaiset puolat, pohja ja kansi.
Aavistin massasi ja kovuutesi, että olet painava kuin koru ja salamannopea.
Jos menetät pääsi, elät vielä viikon, pidätät hengitystäsi melkein tunnin, ei sinua
niin vain mestata tai ajeta maanpakoon.
Olisin tutkinut sinua suurennuslasilla, ei, olisin tutkinut sinua
nurin käännetyillä kiikareilla jotka loitontavat sinut. Mutta niin vain äkkiä seisoin harja ja rikkalapio kädessäni. A problem in your room? Yes, a little problem, vastasin ja avasin oven
siivoojalle. Hän näki sinut ja heilautti käsiään hieman ilmaan, olkapäitään, tuhahti
sinulle, käden käänteessä lensit ulos ikkunasta. Sieltä olit tullutkin, siivooja kertoi,
joskus tuuli tuo sinut, kun ikkuna on auki, ei ongelmaa. Mutta entä talossa, itse
talossa sisällä? Joka talossa, minun talossani, joskus. Jokainen talo, jokainen ihminen.
Ei ongelmia. Tuletko takaisin? Jätänkö valon palamaan sinulle yöksi?
Kun Angelika astui ovestaan hiukset pörrössä kerroin hänelle ensin nimeni ja sitten sinusta.
Menenkö puhumaan merelle sinusta, voin puhua merimatkoista ja soittimista,
ruumiin ja kuoren painosta, kenties oman herkkähipiäisen sieluni myöhemmästä lennosta, soitinten kuorista, rapinasta ja vihellyksestä.