9.4.09

Sääksikamera

Sydän lyö rauhallisesti. Sääksi ei ole pesällään. Veden pintaan osuu kauempana auringonvalo. Valo on virtaamassa selkää pitkin pois. Kuva odottaa lintua. Leipä tuoksuu. Yhden talven lumi on satanut pesän päälle, se on paikallaan, sääksi palaa. Se on palannut. Aurinko paistaa sen sulille. Sydän lyö linnusydämen tahtiin, nopeasti. Kuvassa, poissa.

Valo on jättämässä pihan ja männyn, jonka runko tavoittaa laskevaa aurinkoa. Toiveet ovat asettumassa paikoilleen, tyhjä pesä, tyhjä puutarha. Lintu kuvassa kymmenen sekunttia, siivet koholla. Vesi punertaa. Lintu katsoo kohti. Sydän lyö rauhallisesti. Leipä on hapatettua, hyvää leipää. Se, mikä ei tänään tapahtunut, on kadonnut. Pesä on vanha, leivän juuri. Vanha astia. Uusi, tuore vuosi, joka kerää valoa. Kun lintu nukkuu pesässään, kuva on pimeä, ja sydän lyö.

Sääksi on pesässä. Sen niskahöyhenet pörrössä. On tuulinen päivä, viimeöinen kuun pyöreys pyyhkiytyi pois. Ja nyt valoa taivutteleva pilviharso auringon edessä, kohoilevia laineita ja tuulta. Posti ei ole vielä tullut. Ehkä se ei tulekaan. Pää kääntyneenä sääksi puhdistaa selkähöyheniä. Se asettelee pesän risuja. Kuin ihminen järjestäisi kynät, varren ja terät, mustepullon, liidut ja hiilikumin kaikki tarkkaan järjestykseen. Päätä pakottaa, tuuli on kääntymässä. Tuuli käy korviin ja hajanainen valo silmiin.

Tuuli heittää petivaatteita narulla. Pienet risut liikahtelevat kuvassa. Sääksi on pesässä ja odottaa. Linnun mustat ja valkeat sulat siivissä ja rinnassa ja ruskeat höyhenet kaulalla, sen kaksi keltaista silmää katsovat toisinaan kohti, sitten se on kääntänyt päänsä pois ja tuuli osuu sen niskahöyheniin. Silloin se on kuin hahtuvainen voikukka. Ikivanhaa harmaantunutta jäätä saarten ympärillä ohut raita. Puutarhassa viipyy haurastunut lumi, mutta kaikki muu on jo kuivaa ja auringon ja tuulen täyttämää. Odottaminen ja korjailu on nyt tärkein tehtävä. Sääksi katselee selälle päin ja on kuin näkisi tuulen siihen tekemät muodot. Tuuli käy silmiin, aurinko käy siipiin, sydän lyö levottomasti.

6.4.09

Englanti

Innostuneesti kuiskattu keskustelu. Hiljentynyt musiikki, kiihkeä tarve olla hiljaa ja puhua. Ja loputon toivomuslista siinä. Kunpa vuodet eivät olisi kuluneet niin peruuttamattomasti. Tyttöjen huoneissa soi sama musiikki. Ja kun kesä tulee, Englanti avautuu. Meren rannalla pienten kivien päällä he ojentautuvat. Kaikki tungeksii heidän päässään.
Mitä minun pitää tästä ottaa? Mutta lokkeja, ja aurinko. Huvipuisto. Vaatekaupassa on valkoisia ryhdikkäitä paitoja ryhmissä. Ja eräänä aamuna rymistelee linja-auto ja yhä niin vihreinä kasvavat rinteet yllä ja alla, kiviaidat ja pensaikot joista pieni eläin lävitse. Maaseutukaupungin torilla keskellä risti. Vieras leivonnainen. Sitten meri, kohta meri. Tuolla se jo näkyy, sen kutsu on vastustamaton vaikka käsittämätön. Se on vuorovesineen niin toisenlainen. Pitäisikö läksyt muistaa vai unohtaa? Auringon paahtaessa selkää, ja liinaa varovaisilla hiuksilla, on kuin ensimmäistä kertaa jokin todella kasvaisi mielessä. Mutta miten se kerätään talteen? Samat kappaleet joka radiossa ja niitä hyräilee jo taitavasti kesäisellä kielellään. Puhekielellä, joka ei itsekään tunne itseään, ja varoittamatta jotkin tarinoista heräävät eloon, ovatkin kaiken aikaa olleet täällä. Se on tuo kaninkolo, tuo maan loppua kohti kallistuva kivi ja luola. Eikä ehkä milloinkaan ennen ole oikaissut tietään pienen hautausmaan läpi, kukaan toinen ei siitä voi tietää,
saanko minä ottaa tämän? Pehmeällä matolla jalat ja jaloissa yksi kissoista, ruohikko, voileipä, vieraan maan suklaa, kellonlyönti, huudahdus, päivällinen, ja aika on muuttanut tänne. Kasvan nyt täällä. Kirjoitan arasti kertomuksen. Kerron siihen hyvästit. Ajan bussilla, kivet tuoksuvat erilaiselta, ajan kuin tietäisin minne olen menossa. Taas meidät viedään, köysirata vie meitä rehevän metsän yllä kohti rantaa ja uimapuvut tuntuvat vaatteiden alla mutta ajatuksissani olen silti hautausmaa, rautaristi, iso puu, meren kastelemat pyöreät kivet, koulussa. Ranta yhdistää tytöt, auttaa heitä puhumaan ja vaikenemaan, pökerryttää heidät. Jossakin musiikki. Isän ja äidin tohvelit ja koiran rapsutus, grillijuhlat, kolmanneksi viimeinen ilta, näin aika lähestyy loppuaan. Nyt on oikea hetki etsiä huvipuisto, sitä tarkoittavat sanat ovat muodostuneet.