Keltainen silmä

Hän nousee vaunuun ja noustessaan poimii ylimmältä askelmalta:
Onko se sentti? Se on sentin kokoinen.
Katsoin että olisiko se sentti, se on sentin värinen.
Mutta eihän se ole. Se on nappi. Niin,
joltakulta on nyt pudonnut nappi.
Kylläpä varmaan harmittaa nyt.
Hän ei tiedä mihin napin panisi, ei pane sitä taskuunsa.
Nappi nappi nappi. Hän koputtelee sitä raitiovaunun
kaidetta vasten.
Sentin minä olisin ottanut mutta en minä napilla mitään tee.
Hän tasapainottaa sitä kaiteen saumakohtaan,
ikään kuin siinä olisi sopiva hylly johon napin voi sijoittaa.
Koska hän on niin kumara, minä muutun pitemmäksi,
pitkäksi ja jotenkin miehekkääksi.
Hän huomaa tasapainotusaikeensa turhuuden, hupsuuden,
hän katsoo minua jolle on koko ajan jutellut,
koska hänen silmänsä ovat niin hohtavat,
minusta tulee ystävällinen ja vakaa, jotenkin aikuinen ja miehekäs.
Ehei, hän sitten tempaisee kätensä takaisin,
minä tutkin tätä nappia.
Hän aikoo panna sen taskuun mutta sitten tutkii sitä.
Minulla on sellainen koira lelukoira,
ja tuli naapurin koira ja repäisi siltä silmän irti!
Koiralta silmän irti!
Ja sitten toisenkin silmän. Tästä menisi lanka läpi näin
ja tästä se olisi kiinni,
nappi nappi nappi. Minä teen tästä napista koiralle silmän,
no sehän on hyvä, minä sanon, keltainen nappisilmä,
hän panee napin viimein taskuunsa ja on vaiti.
Koska hän on vaiti, minusta tulee ajatuksissaan viihtyvä
kaupunkilainen, jotenkin pitkä ja kädet taskuissa seisova,
sitten hän laskeutuu vaunusta,
ja minusta tulee matkaa jatkava, jotenkin pitkä ja rauhallinen.