Kohtuuton kuvaus olemisesta

Kokonaan jäykistyneen mieleni pinnalle alkaa nousta rakenteisiin piiloutuneita nyt kun tilanne näyttää rauhalliselta. Sermejä ja esirippuja laskeutuu ja olen yhteydessä eri lihasryhmiini niin että voisin antaa niille käskyjä. Harjoittelen tätä tilaa koska vasta eilen sain päähäni narrinhatun ja nyt minun on viivyttävä ikivanhassa harjoituksessa, siinä, että jätän antamatta tarkoin harkitut käskyt. Melkein näen miten pienet sanansaattajat ovat liikkumattomina valmiusasennoissaan, rentoutuneina ja räjähtävää voimaa täynnä. Samanaikaisesti kokonaan jäykistyneen mieleni kolosista nousee pinnalle niitä joita en hallitse. Valmiusasentojen sijaan ne ovat jatkuvassa levottomassa liikkeessä. Ne suuntautuvat miten suuntautuvat, ne sinkoavat jollekin radalle sattumanvaraisesti sillä hetkellä kun pieni jousi niissä napsahtaa jännityksestään. Nyt ne ryntäävät piirittämään teitä. Olette menossa toiseen suuntaan mutta ne saavat teidät kiinni. Kävelette niille liian hitaasti ja ne kadottavat teidät. Kommunikaatio tapahtuu sillä hetkellä kun yksi ilmaan heitetty pallo ja toinen suoraan eteenpäin heitetty leikkaavat liikeradoillaan. Koko hovi on kerääntynyt katsomaan taidokasta mekaanista mallia jossa planeetat ja tähdet kiertävät. Yksi yrittää saada päänsä ja olkapäänsä sovitettua ihmismuurin aukkoon nähdäkseen paremmin. Joku luovuttaa ja kiertää kaarevassa liikkeessä vastapuolelle ja aiheuttaa magneettisen vetovoiman toiseen, tämä tiedottomassa nokkeluudessaan leikkaa hänen ratansa kuin sattumalta. Joku ymmärtää salamannopeasti että hänen on turvauduttava huoneen seinien ja lattian takana kulkeviin käytäviin ja noustava pinnalle siinä missä hänen kohtalonsa ja rohkeutensa osoittaa. Jokainen noudattaa monimutkaista mallia kykyjensä mukaan. Kukaan ei ole vuosisatoihin suoraan pyytänyt mitään tai tuntenut sisuksissaan koko oman periaatteensa luukehikkoa. Kukaan ei ole jatkanut alkuperäisellä liikkeelle sysätyllä radallaan muiden voimien vaikuttamatta. Jokainen hellii vieraanaan kahta tai kolmea naamioitua loukkausta kerrallaan. Jokaisen mieli jäykistyy luonnottomiin asentoihin. On vuosia siitä kun kenelläkään oli oikeutensa mukainen paikka.

Mutta olisiko kuitenkin parempi katsella mielessään kukkasia, kauniita kukkasia jotka tuijottavat vastaan. Luonto on luonut niille kasvot joilla houkutella kohtaamiseen, ja sen sivuvaikutuksissa me kiemurtelemme. Olemme joutuneet jonkin meitä suuremman syötiksi. Herää! Joskus se sanotaan: herää rakkaani tai toistetaan vain äänettä itselle herää rakkaus. Ja kuullaan lähes niin kuin joka puolelta maailmaa tuo sama kutsu ja ehdottomasti naurettavimmillaan oleva ihminen, ihmisestä lähtevä ääni. Se joka ei ymmärrä toisen turhaa kaipuuta ei ymmärrä mitään näkemäänsä. Pitää erikseen ymmärtää kaipuu ja turhuus. Ei samalla kertaa vaan ensin toinen, sitten toinen. Sitten voi lähteä kohtaamisiin. Vyötettynä. Koko maailmasta kohoaa höyryä. Miten hitaasti sinä liikutkaan näkökentässä. En erota oletko menossa kohti vai pois, näen liikkeesi vain yhden ulottuvuuden suhteen ja olet lisäksi taustastasi irrotettu. Eleesi näyttävät pantomiimilta, en tiedä minkä puoleen kumarrut ja mikä herätti tarkkaavaisuutesi tuolla päin. Tavatakseni sinut nyt minun pitäisi sanoa itselleni: herää. Pelkään juuttuvani unen ja valveen rajalle, missä suunnaton puu tempaa minut heilahdukseen, ja unohdusta pelkään, niitä pelkään joita on aina pelätty. Olen hovissa tunnettu ja vilahdin juuri huoneen nurkassa huppu kasvoillani. En sattumalta.

On rauhoituttu lauluun ja jäykkyys on sulanut jäsenistä. On otettu suuhun jokin anatomisesti muotoiltu lohtu joka ei voi koskaan olla se. On kuin koko maailma olisi höyryävänä yhdessä tehnyt niin. Vain totaalinen lohtu on lohtu. Näinkö kaiken on oltava?