30.10.07

Huomautus

En osaa kertoa mitään tästä eikä tässä ehkä mitään kerrottavaa olekaan, miksi olisi, miksi jokainen paine joka tulee kämmenselkien yläpuolelta, niskan takaa ja ohimoiden alapuolelta ja siirtyy siitä kaarevasti silmien ympärille ja rintakehälle, olisi kertomisen arvoinen. Toisin sanoen jokainen päivä, joka tulee puolivalmiina hahmoina korvien takaa ja ohimoilta, sekä kämmenien välistä, silmien eteen ja nilkkojen ympärille, on kuitenkin vain yksi päivä tai hetki, yhteenliitettyjen kimppujen punos tai viuhka, jonka varaan voi heittäytyä ja jättäytyä loputtomasti kokemaan sen kerroksia, jotka eivät lopu vaan loppuessaan alkavat uudestaan. Ei ole mitään syytä sille miksi jokainen niistä pitäisi kertoa eikä mitään perustetta sille, miksi yksi kerrottaisiin, toiset ei, eikä liioin mitään mahdollisuutta tehdä yhtäkään tällaista tuntemusten ja ajatusten sidottua nippua ymmärrettäväksi, lehteiltäväksi. Esineistämisen kautta sitä toisinaan yritetään, ollaan kuin kristalloituneessa ajatuksessa. Mutta miksi pysähtyä tähän tai miksi pysähtyä tähänkään? Ei erityistä syytä. Askeleet kirkon portaita ylös, kirkossa ympäri, kirkon portaita alas ovat ohuita viipaleita kokemuksesta joka riittää itselleen eikä juuri mihinkään muuhun, ja pääalttaria ympäröivät maalaukset ovat yhtä lapsellisen näköisiä kuin ennenkin. Kiltisti niissä pyydetään ettei se, mikä on totta, olisi totta sittenkään. Nöyrästi niiden varjossa on kuljettu ja pyydetty, ettei tuntuisi siltä miltä tuntuu, ja laulukin on ollut vain jokin jatkuvasti uudelleen käynnistyvä. Ei siitä ole mitään kerrottavaa, paitsi unennäkö ja vaivannäkö, ja ne ovat vain lauseen puolikas kukin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, ja jokainen asia kantaa painonsa verran kultaa, varjoisat veet, painavaa kultaa ohuina lastuina, niin varjoisat veet.

Ei kommentteja: