"en tajua hiusteni kasvua kun olen itseni kanssa. toisten on kerrottava meille mitä juuri sanoimme, mitä tulimme luvanneeksi: että emme koskaan katoa. että siitä ei tulisi jatkuva työ, ettei siitä tulisi urakka: olen tässä vielä, olen tässä vieläkin. Joka kolmas ruutu on poistettu, tyttö kävelee kuin animoituna. saatoit olla poissa hetken, silmät olivat kiinni."
kun mitä tahansa on aina hieman vaikea aloittaa, kun mikä tahansa hetki on hiukan vaikea liikuteltava jollei jokin ihan erityisesti siivitä, niin miksei juuri nyt, miksei juuri tämän joulupäivän saattaminen iltaan olisi suuri voitto. Mietin tällaisia paljon nykyään, mistä koostuu päivä, mistä koostuu eläminen ja arki, miten hetki erottuu itsekseen, tai aikakausi elämässä. Olen todellakin kietoutunut itseeni, elän aika-potlatchia kaikkien kiireisten keskellä! Mutta jos paikka ei ole ongelma, ajasta tulee ongelma, on aina vakioita ja muuttujia.
kiitokset lapsuudenperheelleni, vanhemmilleni ja sisarelleni, jotka viettävät täällä omaa aikaansa rinnakkain minun kanssani, samantilaisina mutta jollakin tavalla jännittävästi eriaikaisina, haluaisin tietää enemmänkin tästä yhdessäolon muodosta, ehkä olen ennen tiennytkin.
Kulttuurimme on kerta kaikkiaan kummallinen tässä asumisen normatiivisuudessaan, joka sisältää ja määrittelee yksin asumisen!
ja joulu on kummallinen, sulkeutunut juhla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti