maaliskuussa 2006

...puhetta holokaustista. Hesarin juttusarja ja palasina nähty Shoah. Ensimmäiset ja viimeiset kaksi tuntia betoniseinäisessä neliössä pimeässä ystävien kanssa, keskimmäiset neljä tuntia omassa nojatuolissa yksin. Aluksi videotykin ja dvd-aseman yhteensopivuudessa oli jotakin outoa, ääniraita soi kaksinkertaisena niin, että senhetkisten äänten taustalla kuuluivat vain hieman vaimeampana äänet tulevaisuudesta, tunnin tai puoli tuntia eteenpäin levyllä. Kaiken aikaa joku puhui eri kielillä, naisen ja miehen äänillä. Yli kahdeksan tunnin pituus, hyvin kevyt dramaturgia ja materiaalin leikkaamisen ja järjestämisen tapa vaivuttivat. Ruuvasivat. Maisemien värit olivat erityisen tuttuja, kuin meneillään olisi aina jokin välimuotoinen vuodenaika. Paljon kulkuvälineitä ja veden virtaamisen, kiskojen etenemisen suuntia. Kirkko oli vaaleanpunainen, sen edustalla yhteisö muisti ja ei muistanut samanaikaisesti.

...visuaalisia mielikuvia vedestä; lehdistä, oksista ja roskista veden alla. Mielikuvia äänistä ja soitosta, joka on kollaashimaista mutta vahingossa, seinien takaa kuultuna.

...tekstien verkostoja joista putoan läpi. Luen sitä ja tätä, huomio ei hyppele vain tekstiriviltä toiselle vaan kokonaan toisen kirjan sivuille, ja lopulta on olemassa vain pyyhkäisevä ajatus kirjahyllystä. Tietokirjat, vanhat tietokirjat, runollistuneet tietokirjat, kirjojen runollisuus ylipäänsä. Kaikki se ei risteä missään eikä tuota mitään hybridiä tai hedelmää. Paitsi että se risteää minussa.