24.10.06

Ompeluseura

Kuinka monta teitä siis oli siellä?
Olet kyllä aivan pihalla, sanoin jo että kymmenen tai kaksitoista.
En vain ymmärtänyt sen tilanteen dynamiikkaa, en osannut kuvitella sitä.
Sellaista se oli, että me istuimme suurin piirtein ympyrässä ja meillä jokaisella oli jotain tehtävää käsillemme. Keskustelimme kyllä, mutta tilanne kulki hiukan toisin kuin yleensä. Keskustelun kulku ei ollut tilanteen rytmi, ei yksistään. Oli toinen rytmi, jonka jokainen koki yksityisesti omissa käsissään. Tai minä koin, ehken voi puhua kuin itsestäni. Käsityön vauhti oli jonkinlainen kävelyvauhti jota tilanne seurasi. Tilanne ratsasti sillä. Se oli tilanteen virtaus. No, niin arkista se oli, myöskin, arkista ja kevyttä, niin että voisin yhtä hyvin käyttää loputtomia metaforia tai ei mitään metaforia.
Eikä sinua vaivannut se, että tilanne oli varta vasten luotu?
Se ei vaivannut minua hiukkaakaan, se yksinomaan vapautti. Ja aina kun jokin on varta vasten luotu eleellä, joka merkitsee otsikon antamista ja rajausta, mieleeni tulee myös se, millaista sosiaalisuus oli ennen vanhaan. Otsikon antamisella on paljon intertekstejä. Ennen vanhaan oli seuroja, oli ohjelmallisia iltamia, piirejä ja salonkeja. Ehkä se liittyy siihen että elettiin yhteisössä ja vallitsi tehtävänjako. Tai ehkä nämä ovat puhtaasti kirjallisia mielikuvia. Me osallistuimme sosiaaliseen konventioon, ja kuten voin kuvitella tapahtuneen ennen vanhaan, kun käytöstapojen ja hierarkian kullekin suoman paikan suojasta kurkisteltiin toisia, niin mekin kurkistelimme toisiamme kiinnostuneina.
Ja te söitte jotakin.
Kyllä, me söimme hyvää ruokaa ja leivonnaisia, jotka herättävät kiitollisuuden.

Ei kommentteja: