laskuvarjohyppääjän puheesta

... mutta jos alkuperä jotain on, niin se todellakin on aukko muistissa ja katkos. En tiedä mitä se merkitsee kollektiivisesti, mutta yksilöllisesti tiedän mitä se merkitsee: varhaisuutta. Ei pelkästään sitä, mutta varhaisuus on paikka sille. "Alkuhämärä", sanana niin osuva että banaali. Tai se voi merkitä traumaattisuutta, ajattelin joskus, että trauma on jotakin, joka pyyhkiytyy mielestä niin että sitä muistuttava uusi asettuu sen paikalle kuin neste astiaan, ja astia on kammottavan muotoinen eikä siihen halua koskea, eikä sen paremmin uuden asian muoto kuin astian alkuperäinen sisältökään ole nähtävissä.
Mutta mitä sitten hyödyttää muistaa? Paljonkin: voi muistaa kaiken sen, joka on kaikunut sitä katkoksessa ollutta, ja kaikuakin kuullessaan kuulee kuitenkin jotain, ja kaltaisuuksia ja variaatioitakin nähdessään näkee kyllä jotain.
Yllätystä odottava liittoutuu negatiivisesti, ovelasti, sen kanssa, jonka kanssa ei liittoutua voi: koska en voi tietää kaikkea, on olemassa asioita joita en tiedä, voin olla varma niiden olemassaolosta. (Tähän pitää vielä lisätä aika, se, että asioita ilmenee...)
Kaupungissa on ollut sumuista monta päivää, tornit ja savupiiput katoavat sumuun, on mieluisaa ja rauhoittavaa että näkyvyys ei ole aina samanlaista. Ja on kovin mieluisaa se, että toisetkin näkevät saman sumun.