24.1.06

potlatch

jonkinlainen uhrijuhla, jossa kaikkea arvokkaana pidettyä kerätään suuriin kasoihin ja tuhotaan. Käsite on varmaankin viehättänyt jotakuta jossain vaiheessa, kun sen mukaan on nimetty musiikkitapahtuma. Onko se sitten euforista, yhteisöllistä haaskaamista, jos kolmena päivänä nähdään kaksikymmentä kokoonpanoa? Ehkä hyvinkin, vastaanottokyky ylittyy niin, että vastaanottamisesta tulee yltäkylläisyyden ja limittymisen kokemista, musiikki ei enää ole erityinen hetki ja tila, johon mennään, vaan poikkeustilainen päiväjärjestys ja olemisen puite.

Huomattava osa musiikista on improvisaatiota. Ei sellaista, joka varioisi teemaa tai täyttäisi jotain tunnistettavaa ja ennalta sovittua muotoa yksilöllisillä ja ennalta-arvaamattomilla elementeillä, vaan sellaista, jossa koossapitävä rakenne on siirretty vielä ulommas. Rakenne on jossakin kuulijoiden ja soittajien sopimuksessa. Vaikea sanoa sen tarkemmin mystifioimatta, mutta on erityisellä tavalla helppoa tuottaa jotain ainutkertaisesti. Jotakin tunnistetaan ja jotakin kyllä varmasti toistetaan, mutta se on syntaktista toistamista ja tilanteen toistamista, ei viestin tai tietyn muodon saaneen viestin.

Jostain syystä monelle jäivät mieleen rumpuja soittaneen miehen hokemat sanat "time is spiral". Juuri sen kaltainen lause jonka tahtoo kuulla toistettuna yhteydessä, josta on tehty epätavanomainen joillakin riittävillä (ei liiallisilla) keinoilla. On hyvä, luullakseni, joskus, jämähtää ajattelemaan että aika on kierteistä, eksyä ajatuksessa ja tupsahtaa taas takaisin siihen hetkeen joka oli hiukan ennen kun se tuntui merkittävältä ajatukselta, että aika on kierteistä, itseensä kiertyvää.

2 kommenttia:

Tommi kirjoitti...

Terve, Pauliina. Varmasti tiedätkin, että Potlatch oli 50-luvulla lettristien lehti. Varsinkin Guy Debord agitoi sen palstoilla. Tekstistäsi nousikin mieleeni selviä viitteitä Debordin ajatteluun, jonka kivijalkana oli aina kiteytyneiden tapojen kaataminen "situaatioita" luomalla. No, tuleehan tästä mieleen karnevalismikin.

Pauliina Haasjoki kirjoitti...

Terve Tommi. Itse asiassa en tiennyt, vaan linkki kulki tekstissäni Debordin yli viime viikonlopusta suoraan kulttuuriantropologiaan... mutta luultavasti tuo yhteys on kyllä olemassa.

Saman tien vielä sekin puuttuva tieto, että rumpuja soittanut mies on Charles Hayward.